tiistai 4. elokuuta 2015

Projekti etupiha

Noniin, viimeinkin sitä postausta tän kesän suurimmasta urakasta. Etupiha oli jäänyt koko asunnon turn off -kohdaksi. Siinä oli noin 20-vuotias marjakuusi, jota ei oltu koskaan leikattu. Ja siinähän se oli viihtynyt. Korkeutta oli kertynyt reippaasti yli kaksi metriä. No niinhän siinä kävi, että se hankasi jo naapuriasunnon seinää ja täti käski pistää sitä matalammaksi. No minähän leikkasin puoleen väliin. Ei tullut hyvännäköistä.



Hihat paloivat lomalla, kun oli kerrankin aikaa tehdä asialle jotain. Niinpä eräänä hieman pilvisempänä päivänä hurautimme rautakauppaan ostamaan sahaa ja vedimme rumiluksen kappaleiksi. Koska tarkoitus oli istuttaa jotain tilalle, kaivoimme juuretkin maasta niiltä osin kun arvelimme niiden olevan tiellä. En voi suositella kaivamisoperaatiota kenellekkään.


Nurmikko oli pahasti sammaloitunut ja levittäytynyt pitkälle asfaltin päälle, joten se sai lähtöpassit. Reunustimme alueen kivillä, jottei vastaavaa pääsisi tapahtumaan. Toimme uutta multaa viiden säkin verran, koska vanha maa oli köyhää ja sitä oli melko vähän ennen routasuojaa. Maata ei kuitenkaan voinut levittää aivan taloon kiinni, ettei vesi valu rakenteita kohti. 


Muuttaessamme tähän kotiin, pidimme näkösuojaa tärkeänä miehen työhuoneeseen. Hän ei kuitenkaan koskaan pidä rullaverhoa ylhäällä, joten näkösuoja ei enää ollutkaan niin tarpeellinen. Kasveiksi olimme päättäneet ottaa kaksi tuijaa. Nämä yksilöt löytyivät alennuksesta. Astiatainta voi istuttaa pisin kesää, mutta paakkutaimia vain keväällä. Saa nähdä, selviävätkö tuijat talvesta, mutta rahallinen menetys ei ole kovin suuri vaikkeivat selviäisikään. Ja koska tunnetusti olen tarjouksen uhri, tarttui samaisesta alennusmyynnistä kolme kuunliljaa, kolme japaninakileijaa, valkoinen särkynytsydän, pikkusydän ja maahumala.


Maanpeittokasveja halusin pitämään rikkaruohot pois, valitsin varjoyrttiä ja pikkutalviota, joka on kivasti kukkinut jo tänä kesänä. Ostin myös kaksi kuunliljaa ryhmää täydentämään. Pari päivää sitten huomasin, että särkynytsydänkin kukkii, vaikka se vähän kärsi kuljetuksessa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti